ARVIOT

Pirtusalakuljettajien Kustavissa

 

Taavi Kilpi, Pirtusaarron särkijät

 

Kaikki tietävät Volter Kilven (1874-1939) ja hänen tarinaniskijän taitonsa, mutta harvempi tietää, että Kilvellä oli veljenpoika, Taavi Kilpi (1917-2008), jolla hänelläkin oli tarinoimisen taito.

Taavi Kilpi oli maanviljelijä ja asui elämänsä Kustavissa. Siinä sivussa hän kirjoitteli kaikenlaista, ennen kaikkea Kustavin merenkulkijoiden historiaan liittyvää. Turkulainen pienkustantamo Areopagus julkaisi keväällä teoksen ”Pirtusaarron särkijät”, johon on koottu Taavi Kilven vuonna 1975 Uudenkaupungin Sanomissa julkaisemia kirjoituksia kieltolain (1919-1932) aikaisesta pirtun trokaamisesta.

Siinä missä Volter Kilpi osoittaa kustavilaisten olleen yritteliästä porukkaa, kun he varustivat parkkejaan ulkomaankauppaa käymään, veljenpoikansa Taavi osoittaa, että kustavilaisten yritteliäisyys oli vertaansa vailla myös salakuljetuksen saralla.

 

Wiklundilta opastusta

 

Taavi Kilpi kuvaa, kuinka paikallinen poliisi – joka tietenkin oli kaikkien tuttu – oli usein mukana johdattamassa ”tullinuuskia ja fallesmannia turvallisemmille tanhuville” eli poispäin pirtukätköiltä, joita oli vähän siellä täällä. Usein salakuljettajat ilmoittivatkin tutulle poliisille sähkösanomalla kätkön sijainnin, niin ei vahingossa satuttu samoille vesille.

Mutta oli viranomaisissakin miehiä, jotka ottivat tehtävänsä tosissaan. Merimaskun poliisi oli varsinainen salakuljettajien mieliharmi, sillä hän osasi veneiden kulkuasennosta päätellä, milloin perässä vedettiin pirtulastia. Silloin salakuljettajan oli päästettävä lasti uppoamaan ja lähdettävä karkuun.

Tällaista veneen perässä vedettävää pirtulastia kutsuttiin pirtutorpedoksi. Torpedoihin tarvittavat kulmaraudat ostettiin Wiklundilta, josta kuulemma sai myös asianmukaisen opastuksen, millaiset raudat eri kokoisiin lasteihin tarvitaan. Kustavilaisten suosimiin torpedoihin mahtui yleensä 70 kanisteria.

Veteen pudotettuja lasteja haettiin myöhemmin ja joskus ne löytyivät, joskus poliisi ehti ensin. Toisinaan kävi niinkin, että lasti pääsi vapaaksi ja kellui sitten rannoille ihmisten iloksi. Kerran Anavaisten kalastajat löysivät tällaisen rahakkaan saaliin rannaltaan, eikä mennyt kauan kun siellä täällä huomattiin, että naapurin veneeseen oli ilmestynyt upouusi moottori.

 

Missä lie miehet

 

Vaikka kaikki kustavilaiset eivät trokaamiseen osallistuneet, ei se ollut harvojenkaan puuhaa. Bisnekseen osallistui koko kylä: kun poliisi saapui ihmettelemään, missä miesväki oikein on, naiset katselivat kattoon, eivätkä ollenkaan osanneet sanoa.

Mutta salakuljetus oli myös kuolemanvakavaa ja pahimmillaan trokarit olivat sodassa viranomaisia vastaan. Eräänkin kerran kun tullimiehet lähestyivät Åvan kylää, heitä vastaan avattiin tuli. Taistelussa sai surmansa yksi tullimies ja yhdestä kyläläisestä tuli raajarikko.

Huvittava yksityiskohta kissa ja hiiri –leikissä oli, että kun trokari jäi kiinni, viranomaiset takavarikoivat paitsi pirtun myös veneen. Näitä veneitä myytiin sitten huutokaupalla, mutta solidaarisuus – tai pelko – oli niin suurta, että veneen alkuperäinen omistaja antoi yleensä naurettavan pienen tarjouksen, jota ei kukaan ylittänyt, ja näin salakuljettaja saattoi kohta taas jatkaa puuhiaan omalla veneellään.

 

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko 14.-18.7.2010.

 

Roope Lipasti

 

 

PAINOS LOPPU

 

 

© Areopagus 2017